Tilannekatsaus

Ensinnäkin: pahoittelut viime viikon tauosta. Toisekseen: jos olet kyllästynyt lukemaan/kuulemaan koronavirukseen liittyvää sisältöä, suosittelen lopettamaan lukemisen nyt.

Yhdessä asuminen on suurimman osan ajasta ihanaa, varsinkin jos molemmilla on päivisin muutakin tekemistä kuin olla kotona. Minulla on maailman paras puoliso, joka pitää minusta huolta, on hellä ja rakastava. Ehkä siksi tämä jatkuva samassa tilassa oleminen aiheuttaako tämmöiselle huonolla itsetunnolla varustetuille mielenterveysongelmaiselle hankaluuksia. Kun normaalisti olen kaksi päivää viikosta osan päivää muissa maisemissa, mieli pääsee ikäänkuin tuulettumaan ja koen sen auttavan parisuhdettani.

Olemme viettäneet löyhässä karanteenissa nyt vähän yli viikon, koska meistä molemmat kuuluvat riskiryhmään. Itse olen astmaatikko ja Dude tupakoi, vaikka kovasti yrittääkin lopettaa. Toisen ihanuudesta huolimatta, tai oikeammin sen takia koen tällä hetkellä valtavia paineita olla hyvä puoliso, tehdä kotitöitä ja olla läsnä. Yritän ylisuorittaa. Alan inhota itseäni ja siinä piilee riski, että alan inhota myös Dudea, vaikka olen aivan itse nämä paineet itselleni asettanut. Älytöntä. Onneksi hän on paljon maa tasaisempi ja tasapainoisempi ihminen kuin minä, ja on onnistunut tähän asti torjumaan demonini hellyydellä ja ymmärtäväisyydellä. 

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta olen äärimmäisen onnekas, että tämä katastrofi tapahtui nyt eikä vaikkapa muutama vuosi sitten. Hyvä seura tekee karanteenista jopa mukavaa, ja minulla on onneksi parasta seuraa mitä toivoa saattaa.

Puhutaan hetki siitä, miksi en kirjoittanut viime viikolla mitään. Luulisi että tällaisessa tilanteessa juuri saisi töitä tehtyä, minulla kun ei ole nyt muuta kuin aikaa. No, siksi juuri. Koska minulla ei ole nyt muuta kuin aikaa alan stressaamaan kaikesta siitä, mitä en aiemmin huomannut pahemmin stressata: siitä, etten ole vieläkään löytänyt sopivaa terapeuttia; siitä, soittaako Sarviksen psykiatri (luotto ei ole kova, sieltä ei ole soitettu juurikaan ikinä sovittuina aikoina, skarpatkaa); rahasta, joka ei tunnu riittävän mihinkään; siitä, pääseekö porukat kotiin maailmalta (viettävät talvet asuntoautolla Eurooppaa kierrellen); siitä, mitä tapahtuu jos tämä tilanne ei menekään pian ohi. Kaikki tämä stressi aiheuttaa lamaantumisen. Ajatus ei kulje. En pysty nukkumaan kunnolla edes melatoniinin voimalla, mikä taas aiheuttaa omalta osaltaan kaiken maailman terveysongelmia, kuten ihon kuivumista ja kutinaa, mikä vielä entisestään lisää stressiä.

Ehkä saan jo ensi yönä nukutuksi: sainhan nyt sentään kirjoitettua jotain. Palataan huomenna asiaan.